Asiakaspalvelusta asiakasmenestykseen

Asiakaspalvelusta asiakasmenestykseen

Ecomin asiakaspalvelussa puhaltaa uudet tuulet. Tiimin kokoa on kasvatettu, puhelinpalveluun on saatu uusia resursseja ja prosesseja on kehitetty. Yksi asia kuitenkin pysyy aina: asiakas on tärkein. Niin tärkeä, että pelkkä palvelu ei enää riitä. Siksi Ecom tähtää asiakkaan kokonaisvaltaiseen menestymiseen omassa liiketoiminnassaan. Asiakasmenestysjohtaja Juha Merilä kertoo, että asiakaspalvelua on kehitetty Ecomilla pitkäjänteisesti jo vuosien ajan.[…]

Kuvituskuva: lamppu, tietokone ja kasvi pöydällä

Kuukausimaksulla saa taloushallinnon ohjelmiston ja asiantuntijoiden tuen

Miltä tuntuisi hankkia auto, joka päivittyisi automaattisesti paremmaksi? Moottori vaihtuisi huomaamatta tehokkaampaan, pyyhkijät olisivat iskussa, öljyä olisi aina riittävästi ja ongelmatilanteissa asiakaspalvelu auttaisi napinpainalluksella. Ecomin taloushallinnon ohjelmiston käyttöön ottamalla saat tällaisen palvelun yrityksesi laskutuksesta huolehtimiseen. Esimerkiksi kuukausittaisella 49 euron maksulla Ecomin asiakas saa käyttöönsä taloushallinnon ohjelmiston, joka huolehtii, että yritystoiminnassa kaikki oleellinen tulee laskutettua ja[…]