Henkilöt

Sovellusasiantuntija Noora nimeää Ecomin parhaaksi puoleksi joustavuuden

07.04.2022

Noora Småträsk on ollut Ecomilla töissä lähes vuoden ja viihtynyt hyvin. Noora valmistui vuonna 2018 talous- ja toimistopalveluiden merkonomiksi ja piti silloin kovasti taloushallintoon liittyvistä asioista, kuten kirjanpidosta. Tämän vuoksi Noora päätti hakea suoraan ammattikoulun jälkeen opiskelemaan liiketaloutta Turun ammattikorkeakouluun. Noora ajatteli silloin, että haluaisi työskennellä taloushallinnon työtehtävissä tulevaisuudessa ja sen vuoksi valitsi ammattikorkeakoulussa suuntautumiseksi taloushallinnon. Kun opinnot olivat loppusuoralla, Noora alkoi miettiä myös muita vaihtoehtoja. Siinä vaiheessa Noora oli työskennellyt jo muutaman vuoden kirjanpitäjänä opintojen ohella ja halusi uusia haasteita.

Taloushallinnon osaajasta sovellusasiantuntijaksi

Nooralla oli silloisessa työpaikassa käynnissä ohjelmiston vaihdos, jossa hän tutustui ensimmäistä kertaa täysin uuteen työnkuvaan, kun ulkopuolinen kouluttaja koulutti Nooraa ja muita työntekijöitä uuden ohjelmiston käyttöön. Noora päätyi hakemaan eri työnhakupalveluista sovellusneuvojan ja sovellusasiantuntijan töitä. Yhtenä päivänä Noora huomasi Ecomin työilmoituksen ja päätti hakea.

Noora koki aina olleensa hyvä käyttämään tietokonetta, ja vaikka aiempaa kokemusta IT-alasta ei ollut, on opinnoista sekä työkokemuksesta taloushallinnon puolelta ollut paljon hyötyä taloushallinnon ohjelmistoa myyvässä yrityksessä. Nooran tyypilliseen työpäivään kuuluu tukipyyntöjen käsittely ja asiakkaiden auttaminen ohjelmistoon liittyvissä kysymyksissä. Nooran erityisosaamiseen kuuluu etenkin kirjanpitointegraatioon liittyvät asiat.

Noora kuvailee Ecomia nykyaikaiseksi työnantajaksi, joka tarjoaa ajantasaiset ja modernit työvälineet työntekoon. Ecom ottaa työntekijät huomioon muun muassa hybridimallia suosimalla: työntekijät saavat halutessaan olla joko kotona etätöissä tai mennä toimistolle tekemään töitä. Työnteko on näin mielekästä ja joustavaa. Aiemmassa työssä kiinteää toimipistettä ei ollut ja Noora teki etätöitä yksin kotoa käsin, joten nyt on mukavaa kun saa itse päättää, tekeekö töitä kotonaan vai lähteekö toimistolle. Aiemmassa työpaikassa ei myös juurikaan ollut tiimipalavereja, kun taas Ecomilla kokoonnutaan päivittäin tiimin kanssa pohtimaan yhdessä muun muassa haastavia tukipyyntöjä.

Työkaverit ja asiakkaat tekevät työpäivän

Noora kuvailee Ecomilla olevan töissä rentoa porukkaa, joiden kanssa voi jakaa ajatuksia niin työn haastavimmista hetkistä kuin arjen asioista. Noora sanoo että hän on tiiviisti työpäivien aikana tekemisissä työkavereiden kanssa ja tiimissä on hyvä ryhmädynamiikka. Jokainen työkaveri on aina valmis auttamaan ja opettamaan, jos oma osaaminen ei riitä. Etätyön aikana tiimi on ollut paljon yhteyksissä etäyhteyden kautta, mikä on varmasti omalta osaltaan edistänyt jokaisen jaksamista haastavana pandemia-aikana. 

Hauskimmiksi hetkiksi työkavereiden kanssa Noora mainitsee pikkujoulujen Kahoot-visan ja viime kesän impro-päivän, jolloin työntekijät pääsivät tekemään heittäytymistä vaativia improvisaatio-harjoituksia. Noora oli vasta aloittanut Ecomilla, joten vaati paljon rohkeutta uskaltaa heittäytyä aivan uusien työkavereiden edessä. 

Noora kuvailee Ecomin asiakkaita mukaviksi. Asiakkaat ovat usein todella kiitollisia saamastaan avusta ja toivottavat usein hyvää päivänjatkoa puhelun päätteeksi. Tällaiset asiakaskokemukset tuovat lisävirtaa työpäivään. Lisäksi asiakkaat ovat aina valmiita kehittämään ohjelmaa. Kun Noora saa työssään kehitysehdotuksia asiakkailta, hän kirjaa kehitysideat ylös ja ne viedään eteenpäin kehitystiimin puntaroitavaksi. 

Noora on aina halunnut, että omassa työssä korostuisi yrittäjien auttaminen. Työssään häntä motivoi se, että hän saa auttaa yrittäjiä heidän yritystoiminnassaan ja tuoda toimintaan lisäarvoa. Lisäarvolla Noora tarkoittaa sitä, että hän saa opettaa yrittäjälle jonkin uuden toiminnon, esimerkiksi sähköisen laskun lähettämisen tai saa muuten vaan asiakkaan oivaltamaan jotakin uutta, joka helpottaa yritystoimintaa ja säästää aikaa. Osa yrittäjistä voi käyttää ohjelmaa niin, ettei saa kaikkea hyötyä irti ohjelmasta. Parhaimpia hetkiä ovat ne, kun Noora saa näyttää ohjelmistosta ominaisuuden, joka ei ollut yrittäjällä ennen käytössä ja sen käyttöönotto helpottaa asiakkaan arkea huomattavasti. 

Etätyökaveri Elsa tsemppaa etätöissä

Työkaverit kuvaavat Nooraa aina ahkeraksi, aktiiviseksi ja iloiseksi työkaveriksi. Noora on ‘’ihan huippu’’ kaikessa kirjanpitoon liittyvässä ja on aina valmiina auttamaan. 

Iso osa Nooran vapaa-ajasta kuluu tällä hetkellä remontoinnin parissa, kun Noora remontoi poikaystävänsä kanssa heidän yhteistä asuntoaan. Lisäksi Nooralla on kaksivuotias shetlanninlammaskoira Elsa, jonka kanssa tehdyt pienet ulkoilulenkit rytmittävät etätyöpäivää. 

Etätyökaveri Elsa tsemppaa etätöissä. Kuva: Noora Småträsk.