Yleinen

Neljä vinkkiä markkinointiin talotekniikka- ja rakennusalalla

27.04.2022

Jokaisen talotekniikka- ja rakennusalankin yrityksen on syytä miettiä markkinointia, oli asiakkaina kuluttajia tai yrittäjiä. Tyhjä kalenteri ja olematon markkinointi kulkevat käsi kädessä, se on selvä, mutta yritys tarvitsee markkinointia myös kasvaakseen.

Yritys ei ole koskaan liian pieni markkinoidakseen itseään. Seuraavat neljä kohtaa pätevät niin mies ja paku -kokonaisuuksiin kuin miljoonaluokan yrityksiinkin.

1. Ole läsnä netissä

Tilastokeskuksen tuoreen tutkimuksen mukaan 85 prosenttia koko Suomen väestöstä ja pääkaupunkiseudulla jopa 91 prosenttia etsii tavaroihin ja palveluihin liittyvää tietoa internetistä. Jos talotekniikka- tai rakennusyrityksesi ei ole löydettävissä internetistä, kilpailija taatusti on. Kaikkein oleellisin tapa ottaa internet haltuun on oma kotisivu, jonka asiakas voi löytää Googlella. Mikäli oma osaaminen ei riitä, kannattaa nettisivu tilata ammattilaiselta.

Kotisivun vähimmäisvaatimus on tarjota yhteystiedot: sähköpostiosoite (jota myös käytetään aktiivisesti) ja puhelinnumero. Niukan tiedon sivuston etu on, että sen ylläpitoon ei kulu aikaa tai vaivaa, mutta markkinoinniksi sitä ei vielä voi kutsua. Mikäli sivustosta halutaan muutakin irti kuin puhelinnumeron tarjoaminen, kannattaa hommaan paneutua ihan ajatuksella.

Sivusto, jossa kerrotaan yrityksen palveluista, henkilöstöstä, referensseistä tai mistä ikinä mielii kertoakaan, vaatii jatkuvaa huolenpitoa. Vanhentuneesta kotisivusta, jossa toivotetaan hyvää joulua ja onnea uudelle vuodelle 2017, on enemmän haittaa kuin hyöytyä. Sivusto, joka ei toimi kunnolla tai tarjoaa vanhentunutta tietoa, saa asiakkaan epäilemään, liekö koko firma enää toiminnassa. Siksi onkin ensiarvoisen tärkeää, että joku yrityksessäsi sitoutuu pitämään viestimet ajan tasalla. Ulkopuolistakin apua on saatavilla, mutta jonkun on silti pidettävä huoli, että tiedot tulee päivitetyksi.

2. Käytä edes vähän rahaa mainontaan

Kun nettisivu on pystyssä, olet jo hyvässä alussa. Mitä sitten tapahtuu, kun asiakas kirjoittaa Googleen “hyvä putkimies helsinki” tai “halpa sähköasentaja oulu”? Ennen kuin hän ehtii skrollata tulossivun loppuun ja löytää sinun firmasi sivun, on vastaan tullut lukuisia maksettuja, houkuttelevia Google-mainoksia.

Googlen hakusanamainonta on hyvin tehtynä kustannustehokas tapa erottua ainakin niistä kilpailijoista, jotka eivät hakutuloksissa komeile. Google-mainontaa voi tehdä vaikka itse, mutta siihen emme kannusta. Ammattilainen hoitaa homman niin, että mainos näkyy, vaikuttaa ja tuottaa yrityksellesi liidin. Mitä paremmin rakennettu mainoskampanja, sitä edullisempaa mainonta sinulle on.

3. Sisältöä someen

Jos sisälläsi asuu pieni runebergi tai vaikka joku asentajistasi on innokas videoiden tekijä, kannattaa ylimääräinen energia suunnata sosiaaliseen mediaan. Hauskoille, oivaltaville tai vaikka opettavaisille tarinoille on aina tilausta. Hyvä sisältö jää mieleen ja ehkä pompsahtaa sieltä esille silloin kun tarvitaan hyvää pistoriasian asentajaa, hanan korjaajaa tai peltikaton vaihtajaa.

Sosiaalinen media voi parhaimmillaan tuoda liikevaihtoa täysin ilmaiseksi, miinus tietenkin siihen käytetty aika. Kun käyttäjät jakavat ja tykkäävät yrityksesi hassuista, koskettavista tai informatiivisista julkaisuistasi, se tuo niille lisähuomiota aivan itsestään. Tästä ei kuitenkaan kannata luoda paineita, sillä jos tuhansiin tykkäyksiin olisi olemassa pomminvarma resepti, kaikkihan sitä tekisivät. Tärkeintä on, että jos olet somessa, olet siellä myös aktiinen. Tähän pätee sama sääntö kuin pölyttyneisiin nettisivuihin: jos et päivitä sometilejäsi, ne antavat sellaisen vaikutelman, että firma ei ole enää toiminnassa.

Kun kerran olet somessa, voit käyttää sitä myös maksulliseen mainontaan. Esimerkiksi Facebookin mainonta toimii hiukan eri tavalla kuin Googlessa, mutta silläkin voit tavoittaa tehokkaasti juuri ne potentiaaliset asiakkaat, jotka tarvitsevat palvelujasi. Ammattilainen auttaa sinua tässäkin.

4. Tarjoa parempi asiakaskokemus

Kun mainontasi on tuottanut sinulle liidin, hoida homma kotiin ammattimaisesti. Siinä sinua auttaa Ecom Jetin myyntityökalu. Kun kirjaat asiakkaan tiedot Jetiin heti, kun olet saanut tilauksen tai tarjouspyynnön, ei tiedot pääse sen jälkeen hukkumaan matkan varrelle. Myyntityökalu auttaa sinua hallitsemaan koko putkea liidistä myyntiin ja aina asiakkuuteen. Sillä myös varmistat, että tulet tarjonneeksi huollot oikeaan aikaan ja lisämyyntiä silloin, kun asiakas sitä tarvitsee.

Asiakkaan polku alkaa siitä, kun hän näkee mainoksesi tai löytää kotisivusi. Hyvän asiakaskokemuksen takaamiseksi kannattaa pitää huolta, että tuo polku on helppo kulkea ja siirtyminen vaiheesta toiseen on mutkatonta. Tyytyväinen asiakas kun on se kaikkein paras markkinointikeino: hän suosittelee palveluasi, eikä sinun tarvitse tehdä sen eteen muuta kuin oma työsi hyvin.